Mitä rekrytointipalvelut tarkoittavat?
Henkilöstöpalveluyrityksen Liiton (HPL) mukaan useat yritykset käyttävät henkilöstövuokrauspalveluita rekrytointikanavana, mutta myös henkilöstöpalveluyritykset käyttävät rekrytointipalveluja etsiessään työvoimaa pidempiaikaiseen tarpeeseen. Henkilöstöpalveluyrityksiä ja niiden rekrytointipalveluja käytetään usein siksi, ettei yrityksissä ole joko aikaa suorittaa koko rekrytointiprosessia itse, tai sitten siihen ei ole tarvittavaa asiantuntemusta.
HPL:n jäsenyritysten asiakkaiden mielipiteitä selvittäneestä tutkimuksesta, jonka toteutti HPL:n toimeksiannosta Promenade Research Oy keväällä 2008, käy ilmi, että työvoimapula on totta ja että työnantajat hakevat jatkuvasti entistä monipuolisempia tapoja löytääkseen osaavia työntekijöitä. Noin 80 prosenttia vuokratyövoimaa käyttävistä yrityksistä kertoo, että vuokratyöllä on merkittävä rooli työvoiman saatavuuteen liittyviä haasteita ratkaistaessa. Tutkimukseen vastanneista yrityksistä 81 % oli käyttänyt henkilöstövuokrauspalveluita ja 36 % oli rekrytoinut työntekijöitä henkilöstöpalveluyritysten kautta.
Yritykset käyttävät vuokratyövoimaa sen helppouden ja nopeuden sekä hyvien työntekijöiden saatavuuden vuoksi. Vuokratyövoimaa käytettiin eniten sijaisuuksissa sekä erilaisten ruuhkahuippujen ja sesonkien aikana. Viidennes yrityksistä käytti vuokratyövoimaa myös rekrytointikanavana.
Tärkeimmäksi syyksi rekrytointipalveluiden käytölle nimettiin henkilöstöpalveluyritysten ammattitaito ja asiantuntemus, rekrytoinnin helppous ja yksinkertaisuus sekä ajallinen säästö. Yli neljännes yrityksistä uskoikin vuokratyöntekijöiden käytön lisääntyvän yrityksessään seuraavan 12 kuukauden aikana.
Minkälaisia rekrytointipalveluja on?
Henkilöstöpalveluyrityksillä on kattavat rekisterit, jotka listaavat niin vuokratyöntekijöitä kuin pysyvämpääkin työtä etsiviä henkilöitä. Rekistereissä on tuhansia eri alojen ammattilaisia. Rekistereistä sekä julkisesti ilmoittelemalla henkilöstöpalveluyritykset löytävät nopeasti ja kustannustehokkaasti sopivimmat työntekijät myös pysyviin työsuhteisiin. Yleensä henkilöstöpalveluyritys haastattelee ja mahdollisesti myös testaa ehdokkaat ensin eri henkilöarviointimenetelmiä käyttäen. Lopullisen valinnan tekee kuitenkin asiakasyritys. Mikäli yritys haluaa hoitaa pääosan rekrytoinnista itse, se voi myös ostaa henkilöstöpalveluyritykseltä vain jonkun rekrytoinnin osa-alueen.
Rekrytointipalvelut Helsingissä
Suomenyritykset.fi -sivun mukaan Suomessa on 291 rekrytointipalveluja yrityksille myyvää yritystä. Rekrypalvelut on kasvava ala – pelkästään Uudellamaalla on 167 rekrytointipalveluja tarjoavaa yritystä. Helsingissä rekrypalveluita tarjoavia yrityksiä on 98. (8/2011)
Rekrytointipalveluiden ABC
Kartoita ensimmäiseksi huolellisesti yrityksesi tarve, ota vasta sitten yhteyttä rekrytointipalveluja tarjoavaan yritykseen. Eri henkilöstöpalveluyritykset ovat keskittyneet eri osa-alueisiin ja palvelumuotoihin, joten henkilöstöpalveluyritys kannattaa valita harkiten. Anna henkilöstöpalveluyrityksen tehdä oma osuutensa, ole valmis tiiviiseen yhteistyöhön yhteistyöhön ja varaa riittävästi aikaa uuden työntekijän valitsemiseen.
